keskiviikko 30. joulukuuta 2015

♪ Joulukoristeita ♫ Christmas Decorations ♪


Pieni valomökki.


Kulkuskranssi.


Kissatalouden turvallinen joulukukka. Kangasta ja muovia IKEA:sta.


Jouluisia servettejä.


Vuodesta toiseen säilyvät karkkikepit, joulumuki ja Keep Calm at Christmas -taulu. 
Tulostin joskus kuvan netistä ja laitoin valokuvakehykseen.


Vuonna 2014 tekemäni taulu valoilla. 
Taivutin rautalangasta ympyrän ja kiedoin jouluvalot siihen.

Anu

maanantai 28. joulukuuta 2015

♪ Viattomien lasten päivä 28.12. ♪

Viattomien lasten päivä liittyy jouluun, Jeesuksen Kristuksen syntymään.  
Päivää vietetään Beetlehemiläisten pienten poikien muistoksi, jotka murhattiin 2000v sitten. Raamatussa tapahtumasta kerrotaan näin:

"Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme Hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet Häntä kumartamaan."

Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä. He sanoivat hänelle: "Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: 'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä Hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia'."

Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: "Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin Häntä kumartamaan". Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen.

Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, Hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat Häntä, avasivat aarteensa ja antoivat Hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.

Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa. Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet".

Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin. Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin Poikani".

Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut. Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: "Ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku; Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole".

Mutta kun Herodes oli kuollut, niin katso, Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille Egyptissä ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja Hänen äitinsä ja mene Israelin maahan, sillä ne ovat kuolleet, jotka väijyivät lapsen henkeä".

Niin hän nousi, otti lapsen ja Hänen äitinsä ja meni Israelin maahan. Mutta kun hän kuuli, että Arkelaus hallitsi Juudeaa isänsä Herodeksen jälkeen, niin hän pelkäsi mennä sinne. Ja hän sai unessa Jumalalta käskyn ja lähti Galilean alueelle. Ja sinne tultuaan hän asettui asumaan kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret; että kävisi toteen, mikä profeettain kautta on puhuttu: "Hän on kutsuttava Nasaretilaiseksi". "

Evankeliumi Matteuksen mukaan 2:1-23

♪ Joulukortit 2015 ♫ Christmas Cards 2015 ♪

Vuoden 2015 joulukorttimallimme oli tämänlainen.
 Sama perusmalli vaihtelevin taustavärein ja maustein 
ja näin jokainen kortti on kuitenkin yksilöllinen. 

Korttipohja on reilunkokoinen kermanvärinen valmiskortti. 
Sama koko, joihin tein vuoden 2015 pääsiäiskortit (löytyy normiblogini puolelta).  

Tein useita kymmeniä kortteja, joista esittelen tässä vain muutamia. 


Leikkasin stansseilla tulostuspaperista paimenet, lampaat ja Jeesuksen seimessä 
sekä yönsinisestä kartongista kolme pohjaa per kortti.


Leimasin yönsinisiin pohjiin valkoisella leimasinmusteella linnunratakuvion.


Leimasin ruskealla leimasinmusteella ristit, 
paitsi muutamiin kortteihin stanssasin ne ruskeasta kartongista. 
Ristit siksi, kun Jeesushan syntyi tänne kuollakseen ristillä syntiemme tähden.

Joihinkin kortteihin käytin paimentarroja ja näitä Maria, Jeesus & Joosef -tarroja. 
Muihin stanssasin kuviot.


Joihinkin kortteihin liimasin kaksipuoleisen teipin ja ripottelin siihen flock-samettijauhetta. 
Se vain hierotaan kiinni teippiin tai liimaan ja varistetaan ylimääräinen jauhe pois. 
Tuloksena samettinen nukkapinta. 
Lopputulos on hieno ja siisti, mutta itse työ on äärimmäisen sotkevaa. 
Yhdessä tai kahdessa kortissa jauhe vielä olisi menetellyt, mutta tulin laittaneeksi sitä useisiin ja sain putsata jauhetta parin metrin säteellä kaikkialta. 
Sitä meni myös hengitysteihin, vaikka olin tosi varovainen ja vältin pöllyttämästä. 
Ulkona hengityssuojaimen kanssa homma olisi ollut jees.


Osaan korteista käytin tarratoivotustekstejä, osaan lisäsin jotain muuta, 
kuten tässä Jouluiloa-kartonkileikkeen. 


Taustalle käytin joulukartonkipakkauksen erikuosisia kartonkeja. 
Liimasin ne kaksipuoleisella teipillä korttipohjaan.


Osaan korteista lisäilin jouluisia kuvioita tai kukkasia. 


Kiinnitin siniset lätkät korttiin kohotarrapaloilla.


Jokaisen kortin sisällä on kopiopaperista stanssattu kirjoitustila 
ja kopiopaperille kohokuvioitu enkeli sekä joku koriste.


Värjäsin kirjoitustilan reunoja leimasinmusteella.


Kohokuvioin enkelit kohokuviointaskun avulla kopiopaperille ja leikkasin irti 
sekä väritin hieman ja lisäsin joidenkin siipiin kimalleliimaa.


Korttien taakse leimasin itämaan tietäjät matkalla Jeesus-lasta katsomaan. 
Väritin tähden metallitussilla.
Homemade-nauha tms. Nimi sekä päivämäärä vielä loppusilauksena. 

Anu

lauantai 26. joulukuuta 2015

♪ Tapaninpäivä 26.12. ♪

Tapaninpäivä. Kuinka moni tietää, minkä vuoksi juhlimme sitä? Tapaninpäivä on ensimmäisen kristityn marttyyrin, Stefanuksen, muistopäivä.

Hänen viimeisistä päivistään kerrotaan Raamatussa näin:

"...Ja Stefanus, täynnä armoa ja voimaa, teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansassa. Niin nousi muutamia niin kutsutusta libertiinien ja kyreniläisten ja aleksandrialaisten synagoogasta sekä niiden joukosta, jotka olivat Kilikiasta ja Aasiasta, väittelemään Stefanuksen kanssa, mutta he eivät kyenneet pitämään puoliaan sitä viisautta ja henkeä vastaan, jolla hän puhui.

Silloin he salaa hankkivat miehiä sanomaan: "Me olemme kuulleet hänen puhuvan pilkkasanoja Moosesta ja Jumalaa vastaan". Ja he yllyttivät kansan ja vanhimmat ja kirjanoppineet ja astuivat esiin, raastoivat hänet mukaansa ja veivät neuvoston eteen. Ja he toivat esiin vääriä todistajia, jotka sanoivat: "Tämä mies ei lakkaa puhumasta tätä pyhää paikkaa vastaan ja lakia vastaan; sillä me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, tuo Nasaretilainen, on hajottava maahan tämän paikan ja muuttava ne säädökset, jotka Mooses on meille antanut". Ja kaikki, jotka neuvostossa istuivat, loivat katseensa häneen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niinkuin enkelin kasvot.

Niin ylimmäinen pappi sanoi: "Onko niin?" Stefanus sanoi: "Miehet, veljet ja isät, kuulkaa! Kirkkauden Jumala ilmestyi meidän isällemme Aabrahamille hänen ollessaan Mesopotamiassa, ennenkuin hän oli asettunut asumaan Harraniin, ja sanoi hänelle: 'Lähde maastasi ja suvustasi ja mene siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan'.

Silloin hän lähti kaldealaisten maasta ja asettui asumaan Harraniin. Ja kun hänen isänsä oli kuollut, siirsi Jumala hänet tähän maahan, jossa te nyt asutte. Eikä hän antanut hänelle siinä perintöosaa, ei jalan leveyttäkään, vaan lupasi, Aabrahamin vielä lapsetonna ollessa, antaa sen hänelle ja hänen siemenelleen hänen jälkeensä. Ja Jumala puhui näin: 'Hänen jälkeläisensä tulevat olemaan muukalaisina vieraalla maalla, ja siellä ne tekevät heidät orjiksensa ja sortavat heitä neljäsataa vuotta; ja sen kansan, jonka orjiksi he tulevat, minä olen tuomitseva', sanoi Jumala, 'ja sen jälkeen he lähtevät sieltä ja palvelevat minua tässä paikassa'.

Ja hän antoi hänelle ympärileikkauksen liiton; ja niin Aabrahamille syntyi Iisak, ja hän ympärileikkasi hänet kahdeksantena päivänä, ja Iisakille syntyi Jaakob, ja Jaakobille ne kaksitoista kantaisää.

Ja kantaisät kadehtivat Joosefia ja myivät hänet Egyptiin. Mutta Jumala oli hänen kanssansa ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa. Ja hän antoi hänelle armon ja viisauden faraon, Egyptin kuninkaan, edessä; ja tämä pani hänet Egyptin ja kaiken huoneensa haltijaksi.

Ja tuli nälänhätä koko Egyptiin ja Kanaaniin ja suuri vaiva, eivätkä meidän isämme saaneet mistään ravintoa. Mutta kun Jaakob kuuli Egyptissä olevan viljaa, lähetti hän meidän isämme sinne ensimmäisen kerran. Ja toisella kerralla veljet tunsivat Joosefin, ja farao sai tietää Joosefin sukuperän. Niin Joosef lähetti kutsumaan luokseen isänsä Jaakobin ja koko sukunsa, seitsemänkymmentä viisi henkeä. Ja Jaakob meni Egyptiin ja kuoli siellä, niin myös kuolivat isämme, ja heidät siirrettiin Sikemiin ja pantiin siihen hautaan, jonka Aabraham oli rahalla ostanut Emmorin lapsilta Sikemissä.

Mutta sitä mukaa kuin lähestyi sen lupauksen aika, jonka Jumala oli Aabrahamille antanut, kasvoi kansa ja lisääntyi Egyptissä, kunnes Egyptiä hallitsemaan nousi toinen kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt. Tämä kohteli kavalasti meidän kansaamme ja sorti meidän isiämme ja pakotti heidät panemaan heitteille pienet lapsensa, etteivät ne jäisi eloon.

Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin kolme kuukautta isänsä kodissa. Mutta kun hänet oli pantu heitteille, otti faraon tytär hänet ja kasvatti hänet pojaksensa. Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläisten viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa.

Mutta kun hän oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta, heräsi hänen sydämessään ajatus mennä katsomaan veljiänsä, israelilaisia. Ja nähdessään eräälle heistä vääryyttä tehtävän hän puolusti häntä ja kosti pahoinpidellyn puolesta ja löi egyptiläisen kuoliaaksi. Ja hän luuli veljiensä ymmärtävän, että Jumala hänen kätensä kautta oli antava heille pelastuksen; mutta he eivät sitä ymmärtäneet.

Seuraavana päivänä hän ilmestyi heidän luoksensa, heidän riidellessään, ja koetti saada heitä sopimaan sanoen: 'Tehän olette veljiä, miehet; miksi teette vääryyttä toisillenne?' Mutta se, joka teki lähimmäisellensä vääryyttä, työnsi hänet pois ja sanoi: 'Kuka on asettanut sinut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme? Aiotko tappaa minutkin, niinkuin eilen tapoit egyptiläisen?' Tämän puheen tähden Mooses pakeni ja oli muukalaisena Midianin maassa, ja siellä hänelle syntyi kaksi poikaa.

Ja kun neljäkymmentä vuotta oli kulunut, ilmestyi hänelle Siinain vuoren erämaassa enkeli palavan orjantappurapensaan liekissä. Kun Mooses sen näki, ihmetteli hän tätä näkyä; ja kun hän meni tarkemmin katsomaan, kuului Herran ääni, joka sanoi: 'Minä olen sinun isiesi Jumala, Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala'. Niin Mooses alkoi vapista eikä tohtinut katsoa sinne. Mutta Herra sanoi hänelle: 'Riisu kengät jalastasi; sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa. Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huokauksensa, ja minä olen astunut alas vapauttamaan heidät. Ja nyt, tule tänne, minä lähetän sinut Egyptiin.'

Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt. Hän johdatti heidät sieltä pois, tehden ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa ja Punaisessa meressä ja erämaassa neljänäkymmenenä vuotena. Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta'. Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi.

Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät hänet pois ja kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin, sanoen Aaronille: 'Tee meille jumalia, jotka käyvät meidän edellämme, sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, hänelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta'. Ja he tekivät niinä päivinä vasikan ja toivat uhreja epäjumalalleen ja riemuitsivat kättensä töistä.

Mutta Jumala kääntyi heistä pois ja hylkäsi heidät palvelemaan taivaan sotajoukkoa, niinkuin on kirjoitettu profeettain kirjassa: 'Toitteko te teurasuhreja ja muita uhreja minulle erämaassa neljänäkymmenenä vuotena, te, Israelin heimo? Ette; vaan te kannoitte Molokin majaa ja Romfa jumalan tähteä, niitä kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne. Sentähden minä siirrän teidät toiselle puolelle Babylonin.'

Todistuksen maja oli meidän isillämme erämaassa, niinkuin hän, joka puhui Moosekselle, oli määrännyt sen tehtäväksi, sen kaavan mukaan, minkä Mooses oli nähnyt. Ja meidän isämme ottivat sen perintönä vastaan ja toivat sen Joosuan johdolla maahan, minkä he valtasivat pakanoilta, jotka Jumala karkoitti meidän isiemme tieltä. Näin oli Daavidin päiviin saakka.

Hän sai armon Jumalan edessä ja anoi, että hän saisi valmistaa majan Jaakobin Jumalalle. Mutta Salomo hänelle huoneen rakensi. Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta: 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani? Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?'

Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin. Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet, te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."

Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".

Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.

Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!" Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois."

Apostolien teot 6:8-15 ja 7:1-60

perjantai 25. joulukuuta 2015

♪ Jouluevankeliumi ♪

"Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.

Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.


Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen - niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" - ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.

Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä. Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun. Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan, otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi: "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille". Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin. Ja Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: "Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan - ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä - että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi".

Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin. Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä." 

Evankeliumi Luukkaan mukaan 2.luku, jakeet 1-40

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Maailman Valo * Light of the World

(Löysin Eurokankaasta tämän melko suuren puuvillakangaspalan ja ompelin sen seinävaatteeksi. Kauempaa katsottuna useampi on luullut tätä vanhaksi ja samettiseksi. Värit ovat oikeasti syvemmät kuin kuvassa.)


Jeesus Kristus on Raamatun, Jumalan sanan, mukaan: Jumalan Poika, Kaikkivaltias, Maailman Valo, Elämän Leipä, Rauhanruhtinas, Iankaikkinen Isä, Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Ylösnousemus ja Elämä, Tie, Totuus ja Elämä, Ovi, Hyvä Paimen, Viinipuu, Elämän veden Lähde.

Jeesus Kristus, kuningasten Kuningas ja herrain Herra syntyi n.2000v sitten ihmiseksi neitsyestä nimeltä Maria. Hän eli synnittömän elämän, kuoli ristillä ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Hän nousi taivaaseen takaisin Jumalan luokse. Hän on kerran, ehkä piankin, tulossa takaisin. Oletko valmis?

Joulun viettoon valmistaudumme pitkään ja hartaasti kovalla tohinalla. Teemme paljon erilaisia valmisteluja juhlaa varten. Kyseessä on kuitenkin vain syntymäpäiväjuhla ja suurin osa juhlijoista ei edes tunne sankaria kuin nimeltä.

Oletko tehnyt valmisteluja iankaikkisuutta varten? Kun kerran kuolemme tai jos Jeesus Kristus tulee sitä ennen takaisin taivaan pilvissä Kuninkaana, on valmistelujen aika lopullisesti ohitse silmänräpäyksessä.

Silloin ei kysytä, ovatko juhlaruoat valmiina tai joka nurkka siivottuna. Ainut asia, jolla siinä hetkessä on merkitystä, on se, tunnetko Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisesti. Onko Hän sinun Herrasi ja Vapahtajasi vaiko tuleva Tuomarisi?

Joudumme kaikki kerran Kaikkivaltiaan Jumalan eteen tilille. Jeesus Kristus toimii Tuomarina.
Silloin ei auta hyvät tekosi, ei kauniit ajatuksesi. Ne eivät voi sinua pelastaa iankaikkiselta kadotukselta.

Jumala on luonut meidät ja Hänellä on tekijänoikeudet luomuksiinsa. Emme ole lähtöisin apinoista, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan tahdosta. Hänellä on näin ollen myös oikeus määritellä moraaliset rajamme.

Olemme kaikki rikkoneet Kaikkivaltiasta vastaan tekemällä syntiä. Synti erottaa Jumalasta ja sen rangaistus on iankaikkinen kadotus eli helvetti. Se ei ole juhlapaikka langenneelle enkelille, saatanalle, vaan alunperin vain sille ja sen enkeleille valmistettu rangaistuspaikka, tulinen järvi, jossa on kova kuumuus ja tuska ilman pienintäkään helpotuksen hetkeä. Mutta sitten Adam ja Eva, ensimmäiset ihmiset, lankesivat rikkomaan Jumalan tahdon ja synti, kuolema, pahuus, sairaudet ja rangaistus tulivat maailmaan.

Jumala on ehdottoman Pyhä ja oikeudenmukainen sekä vanhurskas. Hän ei voi katsoa yhtäkään pientä rikkomusta (esim.ilkeä ajatus jostakusta) sormiensa läpi. Pienikin rikkomus on majesteettirikos, kuolemanvakava asia. Sen tähden Hän rakkaudessaan ja armossaan lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan, elämään ihmisen elämän ja kuolemaan ristillä maksuna synneistämme. Se oli hirveä kuolema. Ristiinnaulitseminen oli sen ajan julmin tapa teloittaa ihminen. Siinä kärsittiin kovia tuskia myös ennen ristille naulaamista. Ihminen Jeesus Kristus ruoskittiin, pilkattiin, häväistiin jne. Ja lopulta Hän antoi henkensä roikkuen verisenä ja alastomana ristillä.

 Koska Jeesus ei ollut tehnyt koskaan yhtään syntiä eikä näin ollen ollut ansainnut kuolemaa, Jumala herätti Hänet kuolleista ja antoi uuden tuhoutumattoman ruumiin kolme päivää kuoleman jälkeen.

Mitä siis odotat? Kaikki on valmista. Et voi pelastaa itseäsi iankaikkiselta kadotukselta. Annatko Jeesuksen tehdä sen puolestasi? Pyydä Jumalalta syntejäsi anteeksi ja tee parannus, käänny pois syntisestä elämästäsi ja huuda avuksesi Herraa. Silloin Hän armahtaa sinut ja tulevana tuomiopäivänä saat vapauttavan tuomion. Pääset ikuiseen iloon.
Jumala odottaa, että saisi olla sinulle armollinen.

Hän tarjoaa Sinulle kaikkien aikojen lahjaa. Se maksoi Hänelle Hänen rakkaan Poikansa hengen. Hän suostui siihen, jotta Sinä voit välttää kadotuksen. Otatko lahjan vastaan? Tee se nyt heti!
 


Siunattua Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa 2014!

Anu


P.S. Tässä linkki pariminuuttiseen videoon. Klikkaa kuvaa, niin lähtee pyörimään.



tiistai 23. joulukuuta 2014

Valmisteluja * Preparations


Joko siellä alkaa olla valmista? Täällä melkein. Viimeiset lahjat pakettiin (kunhan ne marengit on ensin paistettu huomenissa kinkun annettua tilaa uunissa) ja sitten voi alkaa juhlistamaan kristikunnan toiseksi suurinta juhlaa. (Pääsiäinen on se suurin.) 



Anu

Joulutyynyjä * Christmas Pillows


Myös tänä vuonna ompelin muutamia tyynyliinoja sohvan tyynykasan kaunistukseksi. Tässä yhdistin sinistä lakanaa ja pingviinikangasta, molempia suikaleita. 


Saumanvarojen päälle ompelin ensin suoran ompeleen, mutta se näytti vähän vaisulta. Kokeilin lisätä vahvistetun siksakin tavallisella ompelulangalla ja sitten olin tyytyväinen tulokseen.  


Punainen tyyny. Raidallinen kangas on vanhaa esiliinaa. Pinkihtävä kangas on Tildaa. 


Vahvistettu siksakki myös tässä.


Sinistä lakanaa, Tilda-raitakangasta ja japanilaista kuviokangasta. Taustalle tikkasin ohuen vanulevyn.


Applikoin valmiit kuvioblokit punapilkulliselle kankaalle ja lisäsin jouluisia nappeja. 


Kolmas samalla tyylillä ommeltu tyynynpäällinen. Applikoinnin apuna käytin 2-puoleista liimaharsoa. 

1 yö jouluaattoon!


Anu


maanantai 15. joulukuuta 2014

Vanhoja joulukoristeita * Vintage Ornaments


Kiitos eräälle läheiselleni, tämä vanha joulukoristelaatikko päätyi meille kaatopaikan sijasta. Tämmöisessä ajan patinoimassa lootassa on tunnelmaa. Kaiken ei tarvitse olla kiiltävää ja uutta! Vanha käpy ja jalkansa, pyrstönpäänsä menettänyt lasilintu. Muistoja menneisyydestä. 



-Anu-

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulutähtirintakoru



Kerroin korttipostauksessa hurahtaneeni näihin joulutähtien leikkelyyn BigShotilla. Hehkutan sitä leikkuria, sori. Se vaan on niin makee laite. Vuosikausien haaveksinnan jälkeen kun sen sai, niin sitä on tullut käytettyä paljon. Ja se oikeasti on kätevä apuri. 

Tämä huopainen joulutähti ei päädy joulukorttiin, vaan joulujuhlapaidan rintapieleen. 


 Kuvassa ylhäällä näkyy hieman sormea eli kukka ei ole kovin suuri vaan juuri sopiva koruksi. Lehdissä on hieman kimalleliimaa. Keskellä olevat heteet on kirppislöytö.


Korun taakse kiinnitin koruneulan rautalangan avulla. 


Hyvää 3.adventtia!

-Anu-

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukortteja 2014 * Christmas Cards 2014


Suurin osa tämänvuotisia joulukorttejamme on tässä postauksessa. Nämä on mun käsialaa. Käytin BigShot -leikkuria moniin korttien kuvioiden tekemiseen. Muita perusaineksia näihin oli joulukartongit, punainen huopa (BigShotilla leikatut joulutähdet), glitterliima ja nauhat. 


Joulutähtien tekemiseen jäi koukkuun. Joulutähtistanssilla sai niin helposti leikattua huovasta kauniinmuotoiset terälehdet. Tein kukkien keskelle reiät ja pujotin niistä punaisia rautalanka-muoviheteitä /pujotin haaraniitin. Liimasin kukat paikoilleen 2-puoleisella teipillä ja lisäsin lehtiin glitterliimaa.



Ylhäällä vierekkäisissä korteissa näkee materiaalin värin vaikutuksen lopputulokseen. Kummassakin kortissa on samalla kuviostanssilla tehty "kiemuraympyrä". Toisessa sydän keskellä, toisessa nappeja ja teksti, aivat erilaiset. 



Kuviolävistäjiä, itsetaiteltuja paperitähtiä, leimoja ja nappeja käytin myös.



Kokeilin myös embossausta (leimasin+kohojauhe+kuumennus=koholla oleva teksti tai kuvio) ensimmäistä kertaa, koska sain embossausjauheita useamman purkillisen. Hauska tekniikka.



Valkoinen joulutähti on suosikkini. Sen materiaali on kauniskuvioista valkoista erikoispaperia. Liimasin kuvioläviställä tekemieni aukkojen "nurjalle" puolelle kuviokartonkia. 



Yksityiskohtia joistain korteista. Peace&Joy -teksti on embossattu. 



Näytteitä korttien sisältä. Kohokuviointitaskulla ja valkoisella leimasinmusteella, BigShotilla, leimasimella. Kaikkiin tuli erilainen sisältö. Pyrin laittamaan sisäkartongin samaksi kuin kortin ulkopuolella on. Aina ei materiaali riittänyt, niin piti soveltaa. 


Seuraava postaus on yllätys :). 

Anu

tiistai 9. joulukuuta 2014

Retroinen taulu


"For Unto us a Child is Born. 
Unto us a Son is Given: 
And the Government Shall Be Upon His Shoulder, 
and His Name Shall Be Called:
 Wonderful Counselor,
 the Mighty God,
 the Everlasting Father, 
the Prince of Peace." 
-Isaiah 9:5-

"Sillä lapsi on meille syntynyt, 
Poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus,
 ja Hänen nimensä on: 
Ihmeellinen Neuvonantaja, 
Väkevä Jumala,
 Iankaikkinen Isä,
 Rauhanruhtinas."
 -Jesaja 9:5-



Tässäkin pohjana on canvas-taulupohja. Sen päälle kiinnitin ModPodge-liimalakalla ensin servetin ja sen päälle 2 kerrosta kartonkia. Päällimmäiseksi netistä tulostettu kuva ja vaaleanpunaista pitsiä. 


Joulukorttipostaus tulossa.

Anu

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulu alkaa Kristuksesta * Christmas Begins with Christ


Joulu alkaa Jeesuksesta Kristuksesta. Hänen syntymäpäiväjuhlaansahan tässä valmistaudutaan. Englanninkielinen joulua tarkoittava sana "Christmas" alkaa kirjaimellisesti Kristuksella, sillä Christ=Kristus. 


Tämä taulu on ollut tämän joulunalusajan töitäni. Pohjana canvas-taulupohja. Kartonkeja 3 kerrosta (lehtikuvio+musta+raidallinen) ja päällimmäisenä mustavalkotuloste napattuna jostain netin syövereistä. Alla, päällä ja välissä ModPodge-liimalakkaa. On muuten riittoisaa ja käytössä edullista ja tehokasta ainesta! 

Huomenna toisenlainen taulu. 

Oletko käynyt tavallisen blogini puolella? Se löytyy täältä: http://vintage-sunflower.blogspot.fi/ 

Anu

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuusen tuunaus


Hyvää joulunalusaikaa 2014! Aloitellaas jälleen täällä joulublogin puolella valmistautumista H-hetkeen. Jonkin aikaa on jo koristeet löytäneet paikkojaan kotona, mutta koneongelmien vuoksi ei päivitykset tänne onnistuneet. Nyt on kierrätyskone käytössä, niin luonnistuu bloggauskin :). Tuntui aivan joululahjalta saada "uusi" kone! 



 
Kuusemme, vihreä muovinen, oli säilynyt kellarissa vuoden yli varkauksista ja muista kellaria kohdanneista ongelmista huolimatta. Ihan hyvä niin. Kuusi oli kuitenkin silmäänpistävän muovinen ja koska olin saanut tuunaustarvikkeita ystävältäni... Sai kuusi päälleen pullollisen lumisuihketta, pullollisen glitter-suihketta ja 4 pientä tuubillista erivärisiä hileitä + komeuden kruunasi ja kiinnitti puoli pullollista hiuslakkaa. Silti kuusenalus kimaltaa kilpaa pallojen kanssa ahkerasta imuroinnista huolimatta. Pitäisiköhän suihkia lisää lakkaa? 


Kuusi sai lisäksi oksilleen näitä muhkeita käpyjä! Kaverini antoi pahvilaatikollisen kullanvärisellä maalilla maalattuja männyn ja kuusen käpyjä. Niitä on tämän joulun koristeina meillä enemmänkin näin ollen. Kuusi sai siis osansa ja täytyy sanoa, että näyttää kivalta omiin silmiin. Kävyissä oli valmiina suomujen välistä kiinnitettynä pakettinauhaa, sillä kiinnitin kävyt oksiin ja leikkasin "hännät" pois.

Kuusessa on nyt entiset valot, kävyt ja paketillinen palloja. Lisää tulossa. 

Myös päivityksiä :). 

Anu