sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuusen tuunaus


Hyvää joulunalusaikaa 2014! Aloitellaas jälleen täällä joulublogin puolella valmistautumista H-hetkeen. Jonkin aikaa on jo koristeet löytäneet paikkojaan kotona, mutta koneongelmien vuoksi ei päivitykset tänne onnistuneet. Nyt on kierrätyskone käytössä, niin luonnistuu bloggauskin :). Tuntui aivan joululahjalta saada "uusi" kone! 



 
Kuusemme, vihreä muovinen, oli säilynyt kellarissa vuoden yli varkauksista ja muista kellaria kohdanneista ongelmista huolimatta. Ihan hyvä niin. Kuusi oli kuitenkin silmäänpistävän muovinen ja koska olin saanut tuunaustarvikkeita ystävältäni... Sai kuusi päälleen pullollisen lumisuihketta, pullollisen glitter-suihketta ja 4 pientä tuubillista erivärisiä hileitä + komeuden kruunasi ja kiinnitti puoli pullollista hiuslakkaa. Silti kuusenalus kimaltaa kilpaa pallojen kanssa ahkerasta imuroinnista huolimatta. Pitäisiköhän suihkia lisää lakkaa? 


Kuusi sai lisäksi oksilleen näitä muhkeita käpyjä! Kaverini antoi pahvilaatikollisen kullanvärisellä maalilla maalattuja männyn ja kuusen käpyjä. Niitä on tämän joulun koristeina meillä enemmänkin näin ollen. Kuusi sai siis osansa ja täytyy sanoa, että näyttää kivalta omiin silmiin. Kävyissä oli valmiina suomujen välistä kiinnitettynä pakettinauhaa, sillä kiinnitin kävyt oksiin ja leikkasin "hännät" pois.

Kuusessa on nyt entiset valot, kävyt ja paketillinen palloja. Lisää tulossa. 

Myös päivityksiä :). 

Anu

2 kommenttia:

Metsäntyttö kirjoitti...

Tunnelmallinen kuusi tulee noin:) Olen itsekin joskus tehnyt oikeista kävyistä koristeita. Laitoin niihin jotkut nauhat (joihinkin punaiset, toisiin vihreät) ja sitten ne ripustettiin pienen ikkunan yläosaan.

Anu kirjoitti...

Kuusi sai todellakin uutta syvyyttä ilmeeseensä ja pakkaspäivän tunnelmaa. Kynttilöiden loisteessa vielä korostuu. Onpa ihana idea käyttää käpyjä noin kuin teitte! Meillä vielä niitä olisi, hmmm...