torstai 29. marraskuuta 2012

♫ Tähdellistä ♪ Stars ♫


 Lopputulos. Askartelumaaleina valkoinen ja sininen.


Lähtötilanne. Pahvisia Sinellin tähtiä, joissa oli ripustuslenkit valmiina. 




Maalatut tähdet peikonpähkinän oksassa roikkumassa. 


Hupsista kuinka syksy on vilahtanut ohitse... Uusi työ on syönyt sen verran  aikaa päivästä, että käsityöpuoli on jäänyt vähemmälle. Jotain pientä tässä teille kuitenkin. Joulua olen laitetellut pikku hiljaa, kuusi tulee ensimmäisenä adventtina. Muovinen totta kai :D. Monta vuotta palvellut valkoinen muovikuusi piti heittää pois. Nyt taidetaan hankkia vaihteeksi vihreä kuusi.

Hyvää adventinaikaa ja joulunodottelua kaikille enempi ja vähempi jouluhöpsöille:).

-Anu-  


lauantai 3. marraskuuta 2012

♫ Omenoita ♪ Apples ♫


Voittokonvehdit suupielessä suunnittelin omenoiden ompelua, kun päävoitto ei Villa-Wallinin arvonnassa osunut kohdalle :). Toinen palkinto olikin kyllä makoisampi!

"Tildan talossa" -kirjasta löytyi ohje jouluomeniin.


Pohja alussa ja valmiina. 


Omppuli vasta täytettynä ja valmiina. Koko pienenee aika paljon. 


 Yläosa ennen ja jälkeen ompelun.



Pujotin nukkeneulalla omenoiden yläreunan läpi puuvillalangan. Langan päät kiinnitin laskosverhon D-renkaisiin. 

Kankaina käytin Lindexin hihatonta paitapuseroa (kirppis), 

 Jackpotin paitapuseroa (kirppis) ja...

jotain "merkitöntä" paitapuseroa (kirppis). 

Tikut ovat grillitikkujen pätkiä. Maalasin ensin grillitikut ruskealla vanhentuneella askartelumaalilla kahteen kertaa, annoin kuivua munakennoon tökättyinä, leikkasin n.5cm pätkiksi, terotin teroittimella tikunpätkien toisen pään ja tökkäsin paikoilleen.




Osan omenoita ompelin suoraan kantakohdista läpi niin että omenat ovat päällekkäin näin. Nämä sai hauskasti roikkumaan oven pieleen yms.  

Joulukoristeemme ovat tänä vuonna punavalkoisia. Entä teillä?

-Anu-