sunnuntai 1. joulukuuta 2013

♫ 1.adventti ♪ The First Advent ♫


Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita! 

Kuvaa klikkaamalla voit katsoa elokuvan The Nativity Story, joka kertoo Jeesuksen Kristuksen syntymästä näyteltynä. 
Koulusta, kerhosta tutun
 Raamatun kertomuksen 2000 vuoden takaa 
neitsyestä,
 joka on Pyhän Hengen vaikutuksesta raskaana, 
synnyttää eläinsuojassa Betlehemissä Pojan, 
jonka syntymästä taivaalliset enkelit ilmoittavat ensin paimenille 
(2000v sitten he olivat yhteiskunnan pohjasakkaa) 
ja itämailta tulevista viisaista miehistä, 
jotka ovat nähneet Kuninkaan tähden taivaalla. 
He kaikki tulevat kumartamaan 
seimessä (eläinten syöttökaukalossa) nukkuvaa lasta, 
joka on koko maailman kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. 
Kaikkivaltias Jumala. 
Jeesus Kristus, 
joka syntyi maailmaan kuollakseen ristillä kaikkien ihmisten syntien tähden, 
sillä kaikki ovat tehneet syntiä 
ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. 
Jeesus Kristus ei kuitenkaan jäänyt hautaan 
vaan Isä herätti Hänet kuolleista, 
koska Jeesus Kristus oli synnitön. 
Kuolema määrättiin alussa, syntiinlankeemuksen jälkeen, synnin palkaksi. 
Jeesus Kristus kantoi synnin palkkamme 
ristille, 
jotta uskomalla Häneen pääsisimme ikuiseen iloon ja onneen 
taivaaseen. 

Ole siunattu.

-Anu-

2 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥Oikein hyvää alkanutta joulukuuta!

Vintage kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle, Riitta Sinikka <3