lauantai 29. joulukuuta 2012

♫ Joulua 2012 ♪ Christmas 2012 ♫



Joulublogini kanssa kävi hieman hassusti. Aloitin sen ollessani vielä kotona, jolloin oli aikaa tehdä paljon käsitöitä. Suuret elämänmuutokset loppusyksyllä imaisivat sitten päivistä niin suuret osat (ja itsestä mehut), että blogimaailma jäi pian hunningolle. Olen pahoillani, lukijani. 

Nyt on muutama päivä aikaa rauhoittua joulukiireiden jälkeen, joten saan päivitettyä jouluisia juttuja tänne (ajastan muutaman blogikirjoituksen). Eipä nämä mihinkään karkaa, ovatpa seuraavalle joululle jo valmiina :D. 

Yllä oleva pahvitähti on Clas Ohlsonilta. Jalka siihen on kirppislöytö vuosien takaa. 


Joulukukkia meille tuli vasta joulun jälkeen, kun eräästä kaupasta ostosten yhteydessä sai ottaa joulutähtiä ilmaiseksi. Veimme samanmoiset vanhemmille polville myös.  



Tämän tyypillisen puisen saksalaisen joulukoristeen nimi on "pyramid". Saimme tämän vaihto-oppilaaltamme.   

Idea on sama kuin enkelikellossa eli kynttilöiden lämpö saa koristeen yläosan pyörimään ja sitä myöden myös alaosa pyörii.  


Käytimme koristeina oikeiden kynttilöiden ohella näitä kissaturvallisia led-tuikkuja.  



Jouluomenia USA:sta. Jouluinen koristelautanen on RobinHoodista.






Joulukuusena meillä on vihreä muovikuusi, jonka sain tingittyyn hintaan marketista. Oli lajinsa viimeinen, mallikuusi. Koristeiden pääväreinä punainen ja valkoinen.  

Aluksi meillä oli pienet led-kynttilät kuusessa. Joulunjälkeisestä alesta löytyi Airamin vanhan ajan kuusen kynttilät puoleen hintaan eli vähän yli vitosella.  



Missähän pimennossa sitä on tullut oltua tähän ikään asti, kun vasta jostain joululehtijutusta sain tietää Suomessa olevan joulukoristetehtaan olemassaolosta. Yrityksen nimi on Weiste ja se on toiminut jo 1920-luvulta alkaen. 



 Enkelikello oli meillä ahkerassa käytössä. Joululahjaksi saamani paketti kynttilöitä tuli poltettua. 


Aika meni nopeasti. Liian nopeasti niin kuin sillä on tapana. Lasikoriste Prismasta. 



Saksasta ollaan saatu tämäkin kaunis tuikkukippo.



 Kirkon jouluseimi. 


Tunnelmallinen joulu. Iloa Vapahtajasta, yhdessäolosta, kodin lämmöstä, mutta myös surua tuttavan äkillisestä poismenosta joulun alla. Muistokynttilä hänelle.  

Kaikkea hyvää vanhaan vuoteesi ja eritoten pian alkavaan uuteen vuoteen 2013!

-Anu- 

Ei kommentteja: